Vaikka luulisin että jo puolen tunnin kuluttua en enää muista hölkäsen pöläystä koko fatiguesta. Joskus käy niin.
Maanantaina jatkoin viikonlopun herraintunnelmissa ja vedin jalkaani ikivanhat Vero Modan harmaat housut. Todella mukavat, joskin mielestäni hitusen tylsät tapaukset... Housujen sisään tungin erittäin erikoisen mallisen Dieselin t-paidan. Paita on lyhyt ja leveä eli suorin sanoin suorastaan lerpattava. Ja Dieselin seuraksi Dressmannin raidallinen kauluspaita kokoa M. Taitaa olla pienintä kokoa, mitä Dressmannilta saa. Iskä sen viime syksynä mulle osti kun oli kyllästynyt ainaiseen kauluspaitojen lainailuuni. Nykyään kaapissani on niin paljon miesten kauluspaitoja omasta takaa, ettei tarvitse enää huushollin miehiltä niitä pölliä.
Olen zombi-lapsi. Woooo. Suu ei hymyyn taivu ja silmien katse on apaattisena kaukaisuuteen kohdistunut. Kyllä huomaa, kuka on saanut liika-annostuksen fatigueta ja kehen on fatigue iskenyt limaiset kätensä.
Uudet hiukset parhaassa luonnonvalossa, jonka onnistuin saavuttamaan. Kulmakarvat ei vaan mätsää vaaleanoranssiin kuontaloon...
Ja tänään olin kokonaan hempeän leidimäinen vastakohtana pitkään jatkuneelle miehisyyden puuskalle. Täytyi tasapainottaa.
Valkoiset polvisukat ja hopeiset legginssit kaipasivat terästystä, joten vedin päälle rikkimäiset verkkosukkikset.
Valkoinen mekko on HM:stä vuosien takaa, toiminut pari kertaa pitkässä alkuperäisyydessään kesämekkona, kunnes viime syksynä lyhensin sen käsin ja mustalla langalla. Kyllä meikä osaa.
Saksasta ostetun farkkuliivin alla pilkoittaa myöskin Hennesistä peräisin oleva villaverkkopaita, jonka oikeaa nimeä en tiedä. Valkoinen on, reikiä löytyy ja paljetteja sisältää. Kategorioi(kategoroi?) siinä sitten.
Nyt pänttäämään lisää fatiguen sukulaisia. Ah, tät iloa ja loistoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti