On valitettavasti päivän mittaan tullut kamala hedari liian raskaasti suihkutellusta hajuvedestä. Mielipiteeni on, että hajuvettä on vasta silloin tarpeeksi, kun löyhähdyksen kyseistä esteriä haistaa joka kerta jotakin ruumiinosaa liikuttaessa. Ei ihme, että päätä alkaa kivistämään.
Viime aikojen valvominen on jättänyt jälkensä. Lagaan päivät pitkät enkä pysty keskittymään asioihin. Päätin siis ottaa laatuaikaa vain itselleni ja lähteä sivistämään taiteellista puoltani Tennispalatsiin. Leikin taiteilijaa ja tuijottelin maalauksia pidempään kuin olen ikinä mitään maalausta katsonut. Ei kai voi määrittää oikeaoppista taiteen katsomistapaa, mutta jos voisi, tapani olisi luultavasti väärä. Jos teos on hieno, se on ja jos ei miellytä silmää, siirrytään eteenpäin.
Tunne on tärkeää. Tuijotellessani venäläisten taiteilijoiden teoksia aloin luomaan ikäänkuin elokuvaa elämästäni. Kuulosta hassulta, mutta teen niin aika useinkin. Luon henkilöitä, heille luonteet ja kommentit. Näin elämästä tulee mielenkiintoisempaa. Katsellessani tauluja kuvitteellinen seuralaiseni käski minun tuntea kuvien henkilöiden ilo ja tuska, raskaat kankaat hartioillani ja maton samettisuus jalkojeni alla.
Aloin analysoimaan maalauksia ja aika juoksi kuin villihevonen. Kivointa oli keksiä taulujen maisemille tai taloille jatkoa: mitä löytyy hiekkaisen mutkan takaa, millainen matto vasemmanpuoleisen oven huoneesta löytyy tai mitä pukuja keisarinnan vaatehuoneesta puuttuu.
Taidan elää omassa pikku maailmassani, mutta on yllättävän mielenkiintoista keksiä surusilmäisille lapsille elämäntarina tai nauravalle ceasarille sopiva kuolemistapa. Mielikuvitus on päivieni piriste.
Köh, olkkari edustaa.
Viime aikojen valvominen on jättänyt jälkensä. Lagaan päivät pitkät enkä pysty keskittymään asioihin. Päätin siis ottaa laatuaikaa vain itselleni ja lähteä sivistämään taiteellista puoltani Tennispalatsiin. Leikin taiteilijaa ja tuijottelin maalauksia pidempään kuin olen ikinä mitään maalausta katsonut. Ei kai voi määrittää oikeaoppista taiteen katsomistapaa, mutta jos voisi, tapani olisi luultavasti väärä. Jos teos on hieno, se on ja jos ei miellytä silmää, siirrytään eteenpäin.
Tunne on tärkeää. Tuijotellessani venäläisten taiteilijoiden teoksia aloin luomaan ikäänkuin elokuvaa elämästäni. Kuulosta hassulta, mutta teen niin aika useinkin. Luon henkilöitä, heille luonteet ja kommentit. Näin elämästä tulee mielenkiintoisempaa. Katsellessani tauluja kuvitteellinen seuralaiseni käski minun tuntea kuvien henkilöiden ilo ja tuska, raskaat kankaat hartioillani ja maton samettisuus jalkojeni alla.
Aloin analysoimaan maalauksia ja aika juoksi kuin villihevonen. Kivointa oli keksiä taulujen maisemille tai taloille jatkoa: mitä löytyy hiekkaisen mutkan takaa, millainen matto vasemmanpuoleisen oven huoneesta löytyy tai mitä pukuja keisarinnan vaatehuoneesta puuttuu.
Taidan elää omassa pikku maailmassani, mutta on yllättävän mielenkiintoista keksiä surusilmäisille lapsille elämäntarina tai nauravalle ceasarille sopiva kuolemistapa. Mielikuvitus on päivieni piriste.
Köh, olkkari edustaa.
Ilo irti pakkaskeleistä lämmittävillä sukkahousuilla. Missio: tyylikkyys. Onnistusprosentti: nollan luokkaa. Eihän tuolla myrskyssä noilla sukkiksilla kulkisi kaikista kylmänkestävin suomalaistyttökään. Pakko on noiden päälle vetää verkkarit. Vaikka tyylikkyys on missio, ei tarvitse liiallisuuksiin mennä. Varsinkin kun vaarana voi aikuisten oikeesti olla paleltuminen. Näissä mustissa korkkareissa tanssin wanhani muutaman viikon kuluttua. Käppäilen niillä ympäri kämppäämme, koska haluan tottua niihin, mutta totuus on, että kengät ovat todella mukavat ja ne jalassa on kiva huidella kotona. Glamouria arkipäivään.
Ruutupaita: Dressmann
mekko: äidin tekemä
liivi: Saksasta
sukkiksista päällimmäiset ovat rikki kummankin reiden kohdalta ja alla on perus mustat
korkkarit 2nd hand
liivi: Saksasta
sukkiksista päällimmäiset ovat rikki kummankin reiden kohdalta ja alla on perus mustat
korkkarit 2nd hand
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti