lauantai, 3. huhtikuuta 2010

Tahdon muistaa...

Pitkäperjantaina oli lämmintä ja kirkasta. Kevään tuoksu tuulessa ja paikoittain laajaltikin sulanut lumi houkuttelivat ulos käppäilemään ympäri kotikulmia. Ihmisiä oli todella vähän liikkeellä ja siksi pystyinkin laulamaan ääneen, tanssimaan keskellä katua ja loikkimaan autotien yli vailla huolen häivää.

Oi niitä aikoja kun vielä kävin koulun kanssa pääsiäiskirkossa. Pääsiäinen oli ehdottomasti lempparikirkkoni, koska lauletut virret olivat niin parhaita. Osaan vieläkin pätkiä niistä ulkoa, vaikka siitä on jo varmaan viisi vuotta kun viimeksi pääsiäiskirkkoon eksyin. Ala-asteella kun vielä harjoiteltiin etukäteen kirkossa laulettavia kappaleita koulun liikkasalissa.



Kynnet ovat saaneet olla rauhassa pari viikkoa ja nyt ne ovat vihdoinkin kasvaneet pitkiksi. Treenien takia on pakko leikata ne viimeistään loman jälkeen lyhyiksi, mutten taas halua palata kynsien repimiseen. Varsinkin hermostuneena pureskelen kynnet todella lyhyiksi. Toisaalta koeviikko edessä... Taitaa ne kynnet lyhetä ilman saksia ja viilaakin.


Viimeaikoina yksi kaulahuivi on ollut liian vähän. Enempi parempi.

Turhista höpötyksistä ja vielä turhemmista kuvista pääsiäisenviettoon. Tai pikemminkin lauantai-illan viettoon.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti